Taloudellinen vapaus pienillä tuloilla – lue vinkit

Voiko tavoitella taloudellisesti vapaata elämää, mikäli on pienet tulot? Kyllä se on mahdollista, suurimmalle osalle ainakin osittain, mutta se vaatii todella tiukkaa rahanhallintaa ja oman raha-mindsetin syvällistä pohtimista. Tässä omat vinkkini Sinulle, joka haluat saada enemmän vapaa-aikaa ja päästä irti taloudellisesta stressistä.

Määritellään kuitenkin ensin taloudellinen vapaus. Tässä artikkelissa taloudellisena vapautena puhutaan tilaa, jossa ihminen voi suurimmaksi osaksi päättää, miten aikansa käyttää; meneekö tänään töihin, milloin pitää lomaa, kauanko on lomalla. Taloudellinen vapaus ei tarkoita sitä, että voidaan elää ökyelämää Hollywood-tyyliin tekemättä enää päivääkään töitä. Se voi toki olla jonkun ihmisen tavoite, en tuomitse. Ökyelämään pääseminen vaatii kuitenkin vuosikausia kovaa työtä. Mikäli haluat nopeammin vapauteen, kannattaa tyytyä elämään vähän simppelimpää elämää.

Rahamindset ja itsereflektointi

Taloudellinen vapaus on pitkälti ihmisen omasta psyykkisestä hyvinvoinnista, asenteesta ja motivaatiosta kiinni. Muutos tapahtuu aina ihmisen omalla henkilökohtaisella epämukavuusalueella. Kysy itseltäsi seuraavia kysymyksiä:

  • Kuka sinä haluat olla?
  • Elätkö elääsi muiden asettamien määritelmien mukaan, vai elätkö juuri siten kuin itse haluat?
  • Millaisella summalla rahaa sinä tulisit toimeen?
  • Kulutatko oikeaan tarpeeseen, vai oletko halujesi vietävissä?
  • Mikä on tavoitteesi? Luksusta vai peruselämää?

Laske hinta tunneissa ja euroissa

Kuinka monta tuntia joudut tekemään töitä maksaaksesi jotain? 20 000 euron putkiremppa vesivessan takia ei kuulosta enää houkuttelevalta, mikäli lasket joutuvasi tekemään sen eteen töitä 1333 tuntia 15 euron nettotuntipalkalla. Se tekee 8 kuukauden täydet työpäivät, onka jälkeen pitäisi pystyä maksamaan vielä muukin eläminen. Kuivakäymälään tontin nurkalla uhraat perhekoostasi riippuen vain alle 10 tuntia vuodessa, eikä sen käyttö näy vesilaskussasi.

Ostamasi hieno kaappi maksaa 150 euroa, joka maksaa sinulle 10 tunnin työpäivän. Säilytät kaapissa perintölautasia, joita et oikeastaan ikinä käytä. Tämä kaappi vie noin neliön verran pinta-alaa talostasi, jonka ylläpitäminen (asuntolaina, lämmitys ja valaistus) kuluttaa esimerkiksi noin 10-15 euroa kuukaudessa. Teet siis yhden työtunnin joka kuukausi ylläpitääksesi tätä kaappia ja perintölautasia. Vuodessa se kaappi ja perintölautaset maksavat sinulle 180 euroa/v. Tällä rahalla voi saada jo tarjouksesta viikonlopun kylpyläreissun.

Panosta asioihin, jotka säästävät tai tuottavat Sinulle rahaa

”Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa”. Älä siis osta krääsää, joka hajoaa hetkessä. Hanki laatua ja ole valmis maksamaan siitä silloin kun se tuottaa tai säästää sinulta rahaa. Esimerkiksi minun ei kannattanut ostaa halpaa kännykkää ja halpaa kameraa. Sen sijaan ostin kalliin puhelimen, jonka kuvausominaisuudet päihittävät halvan kameran, eikä sen tekniikka vanhene vielä vuodessa.

Yrittäjän alkutaipaleella meinasin tehdä itse kirjanpitoni. Tein ensimmäisen veroilmoitukseni sen pohjalta, jonka jälkeen otin kirjanpitäjän ja sanoin, että ”Auta”. Kirjanpitäjä korjasi ensimmäisen vuoden ja toi minulle 2500 euron edestä veronpalautuksia. Hän maksoi itsensä takaisin seuraavaksi kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

Panostan myös vaatteisiin, jotka kestävät aikaa. Tämän vuoksi en oikeastaan enää ikinä osta mitään halparättikaupoista, joiden akryylisekoitteet hajoavat ja nukkaantuvat ekassa pesussa. Teen myös itse hyvin usein vaatteita, jotta saan niistä juuri sellaisia kuin haluan.

Säästä kunnon summa

Säästä itsellesi puskuri, joka vastaa noin 6-12 kk tuloja. Jos olet pienituloinen, se tarkoittaa sinulle 7000-20 000 euroa. Keskituloiselle yli 20 tonnia. Voit laittaa ne pienikorkoiselle, kuluttomalle säästötilille. Tämä on rahaa, jota sinä et käytä kuin äärimmäisessä hädässä. On huomattavasti helpompaa elää, kun tietää, että tilillä on aina reilusti rahaa vaikka tapahtuisi mitä.

Moni vaurastumis- ja sijoitusvaikuttaja puhuu noin parin tuhannen euron puskurista, jonka jälkeen voi alkaa sijoittamaan esimerkiksi rahastoihin. Minä en ole samaa mieltä. Rahastoihin pitää sijoittaa pitkäjänteisesti 20-30 vuoden aikajanalla. Siinä ajassa kurssi ehtii heilua joka suuntaan. Rahan pitäisi olla jotenkin realisoitavissa, mielellään ilman tappioita. Osakkeiden ja rahastojen kanssa et voi olla koskaan varma, mikä niiden arvo on sillä hetkellä kun niitä eniten tarvitset. Pahimmassa tapauksessa myyt osakkeesi isommalla tappiolla, mitä inflaatiokehitys olisi ollut.

Hanki useampia tulonlähteitä

Älä jää yhden palkan varaan. Hanki lisätuloja. Isoja tai pieniä, ei ole väliä, kunhan hankit tulonlähteitä. Kerää pulloja, myy marjoja, perusta sivubisneksiä, myy kirpparilla tavaraa, sijoita, flippaa asuntoja, vuokraa tavaroita jne. Pienistä puroista kasvaa iso virta.

Pyri mahdollisimman pieniin peruselämän kuluihin

Pyri hankkimaan asunto, jossa eläminen on mahdollisimman halpaa ja jossa voit itse vaikuttaa kustannuksiin. Mikäli tulot eivät riitä omaan omakotitaloon, edullinen vuokrakämppä on hyvä vaihtoehto. Paikkakuntaakin on sallittua vaihtaa, ei ole pakko asua kehä’-3:n sisäpuolella. Jos rahasi riitää omakotitaloon, hanki mahdollisimman pieni ja kokonaiskustannuksiltaan edullinen. Panosta siihen, että sinulla on käytössä useampi energiamuoto. Mikäli olet perheellinen huomioi tämä: lapsilla ei tarvitse olla omia huoneita. Neljäkin lasta mahtuu samaan makuuhuoneeseen (kokemusta on).

Olen itse vuosia katsonut omakotitaloja, mutta en ole valmiista löytänyt omia kriteereitäni täyttävää. Suurin osa on liian isoja ja liian moderneja. Todennäköisesti päädyn joskus hankkimaan liikuteltavan minitalon. Omat kriteerini talolle on: max 40 neliötä, ei juoksevaa vettä, kuivakäymälä, sähköt aurinkopaneelilla ja agregaatilla, talo on rakennettu niin, että sen voi jättää kylmäksi homehtumatta, puulämmitys, painovoimainen ilmanvaihto, pesutilat ulkorakennuksessa.

Jätä ostamatta kaikki turha

Tästä voidaan olla montaa mieltä, mikä on turhaa. Minä en voi sanoa, mikä sinulle on turhaa. Mutta voin silti tehdä muutamia yleisiä nostoja. Listalla on:

  • Suoratoistopalvelut: raha valuu monissa ulkomaille ja ne tarjoavat vain ajantappoa. Näihin käyttämän ajan voisit käyttää hyödyllisemminkin.
  • Kiinakrääsä: Somessa näkemäsi parin euron hilavitkuttimet, heti hajoavat lelut lapsille, koriste-esineet.
  • Trendituotteet: Ne tuotteet, jotka kaikki muutkin ostaa hirveässä hysteriassa. Painohulavanne, muumimukit, joku huonekalu, muotivaatteet tms. En edes tiedä mikä nyt trendaa, koska ei seuraa trendejä. Osta vain akuuttiin tarpeeseen, älä siksi, että se on muotia tai se lupaa sinulle kuun taivaalta.
  • Keittiön pienkodinkoneet: näistä suurin osa jää kaappiin pölyyntymään kuitenkin. Kuinka monta sinulta löytyy seuraavista: kapselikeitin, yleiskone, leipäkone, riisikeitin, aromipesä, blenderi, airfryer, voileipägrilli, fondue, raclettegrilli, sauvasekoitin, sähkövatkain, kahvinkeitin, vedenkeitin, kasvikuivuri.
  • Uudet sisustusjutut: Hanki ajaton sisustus, jota ei tarvitse muuttaa jatkuvasti ja joka toimii vuoden ympäri.
  • Halvat alevaatteet: Kuinka kestävän tai istuvan vaatteen oletat saavasi kahdella eurolla?
  • Herkuttelu: Lopeta arjen turha herkuttelu, varsinkin jos käytät ulkomaalaisia tuotteita.

Älä osta velaksi

Velka on kallista rahaa ja aiheuttaa ylimääräistä ahdistusta, sekä hidastaa säästämistä. Osta kaikki vain suoraan käteisellä. Jos haluat ostaa jotain osamaksulla, käytä vain sellaisia palveluntarjoajia, joilla on täysin kuluton ja koroton osamaksusopimus. Mikäli sinun on aivan pakko ottaa velkaa, maksa se nopeasti pois.

Tähän on pieni poikkeus: Voit käyttää lainaa niin kutsuttuna velkavipuna, silloin kun olet täysin tietoinen siitä, mitä olet tekemässä ja sijoitat lainarahan johonkin sellaiseen, joka tuottaa sinulle enemmän rahaa, mitä lainasi sinulle maksaa. Esimerkiksi voit lainalla hankkia jonkin asian, jonka myyt tai vuokraat eteenpäin reilulla voitolla. Ole kuitenkin tietoinen, että mitä enemmän sinulla on lainaa, sen suurempi henkilökohtainen riski sinulla on.

Tee itsellesi budjetti

Ajantasainen kirjanpito ei ole vain yrittäjien juttu. Säännöllinen numeroiden pyörittely esimerkiksi excelissä antaa sinulle vankkaa dataa siitä, mihin rahasi kuluvat. Sen lisäksi kannattaa tehdä rahatavoitteita, sekä budjetoida tulevaisuuden rahatarpeita. Tee valmiiksi säästösuunnitelmia hankintoja varten.

Kokkaa terveellistä perusruokaa

Terveellinen perusruoka ei ole loppujen lopuksi kallista. Suosi satokauden tuotteita, kokkaa juureksista ja jatka liharuokia runsaalla määrällä kasviksia. Jauhelihaan voit lisätä mm. soijarouhetta, kesäkurpitsaa tai porkkanaa. Kanan kanssa menee porkkana, bataatti ja kurpitsa. Hyödynnä tärkkelysitoinen perunan/riisin/pastan keitinvesi kastikkeiden suurustamisessa kerman sijaan. Ja vielä klisee perään: mene metsään ja poimi luonnon omat superfoodit talteen. Poimi marjoja, sieniä ja villiyrttejä.

Opiskele

Itsensä kehittäminen on sijoitus itseen ja omaan tulevaisuuteen. Aina kannattaa opiskella, edes sivutoimisesti. Kun olet päässyt kouluun sisälle, hanki opiskelijakortti ja nauti alennuksista.

Jaa somessa

Kategoriat
Arkistot