Elämäntapani on herättänyt hurjasti kiinnostusta ja saan usein kuulla kuinka hankalaa ja ankeaa elämäni varmasti on. Minulta usein kysytään, mikä on kaikista haastavinta, kun yrittää irtaantua kaikesta.
Siihen on helppo vastaus: Kaikista vaikeinta on kuunnella toisten ihmisten mielipiteitä ja arvostelua. Tiesin tarkalleen mihin olin ryhtymässä, kun muutin metsään, jossa ei ollut mitään asuinkelpoista. Tiesin tarkalleen, mihin olin ryhtymässä, kun katkaisin kerrostaloasunnostani sähköt. Minulla on selvä päämäärä, mutta muiden ihmisten kommentit sekoittavat usein päätäni, jolloin alan liikaa pohtimaan kompromisseja ja uhkakuvia:
- ”Oletko järjiltäsi?”
- ”Kyllä talvella hymy hyytyy.”
- ”Miettisit nyt vielä!”
- ”Eihän tuo ole nyt millään tavalla sopiva ympäristö lapselle!”
- ”Kyllähän sä tarvit sinne tontille sähköt ja juoksevan veden ja jääkaapin ja ja ja..”
- ”Ei kukaan sinua huoli jos sinne muutat. Haluatko olla yksin koko loppuelämäsi”
Sen lisäksi olen lukenut, mitä somessa, mediassa ja internetin keskustelupalstoilla minusta kirjoitetaan. Niitä lukiessa tarvitsen ison sylin poppareita, sillä ne tarjoavat sellaistakin viihdettä, että…
Suurin osa kommenteista on aika lannistavia. Monesti ryhdyn epäröimään ratkaisujani ja etsimään kompromisseja. Hetkittäin tuntuu, että sekoan, sillä joissain kommenteissa tuntuu olevan ihan järkeäkin, mutta ne sotivat silti niin kovaa omia unelmiani vastaan. Tämmöinen esimerkki on hirsitorpan purku. Järki sanoo, että se kannattaisi pitää ja kunnostaa, koska kiinteistön arvo nousee, tontilla voi pitää ”vakituisen asumisen” statuksen ja plaa plaa plaa. Oma visioni taas on, että sen kunnostaminen syö liikaa rahaa, se on liian iso minulle asuttavaksi ja sen lämmittäminen vaatii liikaa puuta.
Murehtiminen syö energiaa. Mitä jos epäilijät ovat oikeassa? Mitä jos en onnistukkaan luomaan itselleni omannäköistä elämää? Mitä tapahtuisi, jos hyppäisin oravanpyörästä, enkä onnistuisi uuden elämäntavan toteuttamisessa tai en keksisi ajoissa suunnitelmaa toimeentuloni varmistamiseksi? Millä rahalla minä sitten eläisin?
Totesin, että en kuolisi siihen, jos kaikki menee päin mäntyä. Kartuttaisin vain elämänkokemuksia. Olen kuitenkin uskaltanut yrittää tehdä sitä, mistä moni vain haaveilee. Epäonnistuminenkin on vain osa elämää. Aina löytyy toisenlaisia ratkaisuja, tulee uusia ideoita ja syntyy uusia ennalta arvaamattomia tilanteita, jotka mahdollistavat taas toisenlaisia asioita. Jos paska osuu tuulettimeen, pahimmassa tapauksessa palaisin vain takaisin lähtöpisteeseen ja rakentaisin elämäni uudestaan. Jälleen kerran.
Raha on vain ykkösiä ja nollia pankkitilillä. Sitä saa aina lisää. Menetettyä aikaa ja koettuja kokemuksia ei.
