Oman lapsen saaminen 10 vuotta sitten oli sysäys elämään, jossa en olisi palkkatöiden orja ja minulla olisi vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia viettää ne haluamallani tavalla. Halusin olla kotiäiti, mutta omilla rahoillani. Katsoin myös niihin aikoihin elokuvan ”the Wild” – tosielämän tapahtuma naisesta, joka täysin kokemattomana vaelsi Pacific Crest Trailin 4500km. Sanomattakin selvää, että oma sellainen reissuni tapahtuisi vasta lapsen ollessa vähintään teini-iässä, mutta tuota minä haluasin tehdä!
Irtisanouduin ensimmäisen kerran palkkatöistä vuonna 2016, kun silloisen asunnon myynnistä jäi pesämunaa lähteä useammaksi kuukaudeksi ulkomaille. Tarkoitus oli ottaa läppäri ja kamera mukaan ja tehdä matkustamisesta itselleni elanto. Suunnitelmat ja reissubudjetti kuitenkin räjähtivät käsiin silloisen kumppanin ottaessa ulkomaanmatkan turistiloman kannalta. Hieno reissu, en valita, mutta se jäi huomattavan lyhyeksi eikä siitä ehtinyt saamaan itsellensä matkabloggaajan ammattia. Olin taas lähtöpisteessä ja unelmani aika- ja paikkariippumattomasta työstä, sekä vapaudesta olivat kariutuneet. Otin eron, sillä silloisen kumppanin kanssa en tulisi pääsemään koskaan tavoitteisiini. Meillä oli aivan liian erilainen käsitys mm. rahan käytöstä ja riittävästä elintasosta.
Eron jälkeen halusin perustaa yrityksen ja tulla omistajaksi. Pyörittäisin liiketoimintaa muiden tehdessä varsinaiset asiakastyöt. Menin opiskelemaan hiusalaa ja perustin kampaamon kun olin opiskellut alaa vasta kaksi kuukautta. Hulluksi sanoivat, varsinkin kun otin aloitusta varten 12 000 euroa pankkilainaa. Yritys kuitenkin lähti hyvin käyntiin, mutta huomasin tekeväni itse todella pitkiä päiviä. Ei ollut ihan sitä, mitä olin visioinut. Vuokratuolilaisten löytäminen oli haastavaa. Lopetin yrityksen velattomana 1,5 vuoden jälkeen, mutta jatkoin sivutoimisena kotikampaajana.
Olin uudessa parisuhteessa, joka paljastui vuoden aikana sairaalloisen mustasukkaiseksi. Ideoitani, liikkumistani ja töitäni rajoitettiin. Miehellä oli etenevä ura kansainvälisessä yhtiössä ja hänen mielestään minunkin olisi pitänyt hankkia samanlainen. Hain ammattikorkeaan opiskelemaan, kun muutakaan tekemistä minulla ei silloin ollut. Kävikin kuitenkin ilmi, että ammattikorkean riennot ja tapahtumat, joita opiskelijoille järjestettiin olivat miehen mielestä kiellettyjä. Oli hankala päästä porukkaan mukaan ja koulunkäynnistä tuli henkisesti kuormittavaa. Lopetin koulun ja masistelin pari viikkoa sängyssä ja hain itseäni. Kävimme ulkomailla reissussa ja olin taas elossa. Janosin energiaa ja vapauden tunnetta. Uusia kokemuksia. Luontoa. Muutaman kuukauden päästä erosin.
Yritin kokeilla asua teltassa kokonaisen kesän ja vaeltaa siellä sun täällä. En selvinnyt muutamaa päivää pidemmälle, sillä rinkkani painoi aivan liian paljon, varusteeni eivät olleen sopivia ja retkisuunnittelu oli todella huono. Selkäkivut olivat sietämättömät. Toukokuisena yönä palellessani liki hypotermian rajoilla ja käsitellessäni eroa, tuli todettua etten ole henkisesti valmis olemaan itseni kanssa ja kohtaamaan vastoinkäymisiä. Lopetin retken lyhyeen.
Vaihdoin paikkakuntaa ja tein taas osa-aikaisesti hiuksia. Se ei kuitenkaan kotioloissa ollut kovin mukavaa, mutta en halunnut taas liiketilan tuomia kuluja. Eräs asiakas pyysi minulta, että alkaisin tehdä hänelle markkinointia, koska oma mainokseni oli niin hyvä, että hän ajoi kaupungin toiselta puolen juuri minun palveluni takia. En luvannut siltä istumalta, mutta haudoin asiaa ja ryhdyin tuumasta toimeen. Aloin valmentamaan muita yrittäjiä verkon välityksellä. Sitä kautta ajauduin tekemään verkkosivuja, koska minulta pyydettiin niitä. Olin viimein saanut läppärin kautta tehtävän työn, joka takaisi minulle aika- ja paikkariippumattomuuden.
Tuli korona, joka rajoitti liikkumista. Tein pieniä retkiä (joista lisää myöhemmin), mutta varsinainen hyppy rajuun elämäntapamuutokseen oli haasteellista ilman tukiverkkoja. Pelkäsin sinkkuna jääväni myös yksin, jos olisin lähtenyt toteuttamaan hulluja ideoitani, joista yksi oli pakettiautoon tai asuntovaunuun muuttaminen ympärivuotisesti. Kuka sellaisen kanssa haluaisi elää? En löytänyt ihmistä, joka suoraan olisi suostunut kanssani toteuttamaan ajatuksen ympärivuotisesta retkeilypakusta.
Ärsyynnyin siihen, että olin edelleenkin jumissa tavallisessa elämässä. Päätin viimein ottaa härkää sarvista ja tehdä muutoksia, jotka veisivät minua oikeasti kohti unelmiani. Irtisanoin asunnon ja päätin muuttaa metsään.
Elämä ei kaikkien vaiheiden jälkeen mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta päämäärä on ollut aina selkeä. Nyt olen valmis todellisille seikkailuille!
