Remontoiminen maistui puulta, joten päätin ottaa pienen vapaapäivän ja lähteä patikoimaan. Sää oli kaunis ja erittäin lämmin, jopa kuuma.
Kohteeksi valikoitui Ritajärven luonnonsuojelualue Sastamalassa. Tätä paikkaa olen monen kuullut kehuvan, mutta en ollut käynyt siellä vielä itse. Samaan reissuun päätin käydä kutsuvieraana kokeilemassa tentsile-yötä b&b majoituspalveluja tarjoavassa Kommeessa Kurjessa, joka sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä Sastamalasta.
Ritajärven luonnonsuojelualue
Ritajärven luonnonsuojelualue on kolmesta järvestä muodostuva reitistö, joista voi helposti muodostaa omanlaisensa retken. Reiteillä on myös vaativuuseroja, mutta hyvät rakenteet ja fasiliteetit mahdollistavat sen, että jokaiselle retkeilijälle löytyy itselleen sopiva polku. Pisimmän lenkin saa kiertämällä kaikki järvet, jolloin reitin pituudeksi muodostuu noin 8 kilometriä. Ritajarvellä on useita nuotiopaikkoja, laavuja ja löytyypä sieltä todella iso kotakin. Alueella ei saa kuitenkaan yöpyä.
Siispä siirryn makuupussieni kanssa muualle.
Tentsilemajoitus @ Kommee Kurki
Kommee Kurki tarjoaa Bed&Breakfest majoitusta Sastamalassa, vuoden ympäri. Majoitusvaihtoehtoina on isohko talo, pieni mökki tai kesäisin myös tentsile-leiri. Sain kutsun tulla kokeilemaan tentsilemajoitusta ja lintujärven muodostamaa elämyksellistä äänimaisemaa.
Tentsile-leiri sijaitsee upean taikametsän siimeksessä (tai ainakin minusta se näytti ihan taikametsältä). Koko leiri on majoittujan omassa käytössä, leiriin ei tule samaan aikaan muita majoittujia. Leiri sisältää 2 tentsileä, yhden korkeamman maisemien katselluun ja toisen matalamman, joka sopii lapsille, vanhuksille ja osiltaan myös liikuntarajoitteisille. Ainakin maastopyörätuolilla ja avustajan kanssa yö matalassa tentsilessä on mahdollinen. Yhteen tentsileen mahtuu nukkumaan 3 aikuista.
Leiristä löytyy lisäksi pöytäryhmä, nuotiopaikka, kuivakäymälä, polttopuita ja muutamia leiritytymistä helpottavia tavaroita, kuten pientä purtavaa, vettä, kertakäyttöastioita, paperia, ensiapuvälineet, halsteri, makkaratikut, kirves, luontokirjoja, kiikarit jne. Sähköä voi tarvittaessa ladata kärrysaunasta tai mökistä.
Vierailijoiden käytössä on myös suihku ja erillisestä tilauksesta myös sauna. Saunassa saa ihanan pehmeät löylyt ja samalla voi ihastella ikkunasta avaraa peltomaisemaa. Myös muita lisäpalveluita on saatavilla, kuten aamiaiskori ja hyvinvointipalveluita. Lisäksi voit vuokrata kaasukeittimen, makuupusseja ja muita leirissä tarpeellisia asioita.
Yö tentsilessä on jotain erilaista, mitä ei ole ennen kokenut. Kuulet toista kymmentä erilaista lintua laulamassa yhtenä suurena konserttina, komeimpana tietysti kurjet ja joutsenet. Maisemat ovat kauniit ja rauhalliset, aurinko laskee pehmeästi muodostaen hämyisen tunnelman. Tentsilen kevyt keinunta tuudittaa uneen. Nukuin niin makeasti, että missasin auringonnousun kuvaamisen.
Tentsile-yöpyminen sopii tällaiselle erähenkiselle ja lähimatkailua suosivalle tyypille täydellisesti. Palvelut olivat pitkälle mietittyjä vastaamaan juuri yleisimpiä asiakkaiden tarpeita ja vähän enemmänkin. Vaikka vaellan paljon, en tykkää leiriytymisestä ja varsinkaan majoitteen pystytyksestä ja purkamisesta. Oli ihana tulla valmiiseen leiriin, jonne sait vain heittää oman makuupussisi sisään ja nauttia.
Kommee Kurki kantaa sosiaalista vastuuta ja toivottaa tevetulleeksi kaikenlaisen majoittujat. Palveluissa on huomioitu mm. lapsiystävällisyys ja asiakkaiden käytössä on niin trampoliinia, keinua, syöttötuolia, leluja, matkasänkyä jne. Isompaan taloon on sallittua tuoda myös eläimiä. Kommee Kurki on sateenkaariystävällinen majoituskohde ja We Speak Gay -jäsen, sekä Bikelandin ”Tervetuloa Pyöräilijä” -yhteistyökumppani.
Katso videolta lisää